Kysymys: Mitä tarkoittaa emetofobia?
Vastaus: Emetofobia on järjenvastainen tai kohtuuton oksentamisen pelko.
K: Mutta eihän kukaan pidä oksentamisesta.
V: Fobia eroaa tavallisesta pelosta, sillä se aiheuttaa foobikossa täysin järjenvastaista ja sietämätöntä ahdistusta. Esimerkiksi monet eivät halua vaellella luolastoissa koska pelkäävät käärmeen puremaa, mutta ihmiset joilla on käärmekammo, eli ofiofobia, eivät uskalla kävellä kaupungin jalkakäytävällä koska pelkäävät että viemäriaukosta voi hyökätä käärme. Oksentamista pelkäävät sadat miljoonat ihmiset, mutta se ei vaikuta heidän päivittäiseen elämäänsä kuten emetofoobikoilla.
Tämä pelko on myös kaiken muun ylittävää, emetofoobikko ei voi kuvitella mitään pahempaa kohtaloa kuin oksentaminen. Kysyttäessä monet foobikot kertovat mielummin kuolevansa kuin oksentavansa. (Toivottavasti se on kuitenkin vain liioittelua.) Ei ole kuitenkaan liioittelua sanoa että pelko oksentamisesta pilaa monen emetofoobikon lähes jokaisen päivän.
Emetofobiaan liittyy myös toinen fobia: Sosiaalisten Tilanteiden Pelko. (pelko toisten ihmisten arvostelluksi tulemisesta.) Ihmiset jotka sairastavat tätä usein pelkäävät yleisillä paikoilla oksentamista, mutta tämä ei ole sama asia kuin emetofobia. STP:sta kärsivät pystyvät omissa oloissaan oksentamaan ilman mitään ongelmia. (Tottakai emetofoobikot pelkäävät julkisella paikalla oksentamista vähintään yhtä paljon kuin ihmiset joilla on STP. Joillakin ihmisillä voi tietysti olla kumpikin kammo.) Sosiaalisten Tilanteiden Pelosta kärsivät tekevät kaikkensa päästäkseen vessaan oksentamaan (he voivat hyvinkin aina vaatia käytäväpaikkaa ruuhkabussissa), mutta he eivät tee kaikkea sitä mitä emetofoobikot tekevät.
K: Mitä kaikkea emetofoobikot sitten tekevät?
V: Emetofoobikoilla pätevät aina tietyt rajoitukset ruoan suhteen. Useimmilla emetofoobikoilla on lista ruoista joita he eivät voi syödä, koska pelkäävät niiden aiheuttavan ruokamyrkytyksen; monet välttävät toisia ruokia koska he yhdistävät ne lapsuuden oksentamiskokemukseen. Joillakin ruoista joita he välttelevät ei ole mitään yhteyttä kumpaankaan näistä. Koska ruokamyrkytys yleensä johtuu epähygieenisestä valmistuksesta ennemmin kuin pilaantuneista raaka-aineista, foobikot ovat pikkutarkan hygieenisiä kokkeja. (Helpoin tapa karkoittaa emetofoobikko? Nuolaise lusikkaa kokatessasi.) On ironista että muut joskus epäilevät emetofoobikolla olevan jokin syömishäiriö.
K: Mutta eikö emetofobia sitten ole tietynlainen syömishäiriö?
V: Ei oikeastaan. Henkilö joka kärsii vakavasta emetofobiasta syö yleensä tarpeeksi pysyäkseen terveenä, vaikkakin tiedetään tapauksia jotka ovat joutuneet sairaalaan aliravitsemuksesta. Tämä on eri asia kuin anoreksia, sillä emetofoobikko ei ole erityisen huolissaan painon noususta tai laskusta.
K: Mitä muuta emetofoobikot tekevät?
V: Ruokakaupassa emetofoobikko voi melkein muistuttaa pakkoneuroottista, esimerkiksi tarkasti tutkien jokaisen appelsiinin ennen pussiin pistämistä (Ja voivat jopa myös pestä kuoritut appelsiinit ennen syömistä); kurkottaen kylmäkaapin perille saadakseen "kylmimmät" tuotteet, ja käyden käsienpesulla lihaosastolla käymisen jälkeen.
On tavallista että emetofoobikolla on erittäin tiukat kriteerit ravintoloissa syömiselle. Jotkut välttävät niitä täysin. Jotkut voivat tilata annoksen, mutta eivät koskaan syö seisovasta pöydästä tai ota salaattia yhteisestä kulhosta. Jotkut väittävät omaavansa kuudennen aistin joka kertoo missä ravintoloissa ei kannata syödä. Jotkut emetofoobikot hermoilevat julkisilla paikoilla, varsinkin ravintoloissa oleskelua, koska pelkäävät että joku muu voi oksentaa. Jotkut ovat mielummin nälissään kuin syövät julkisilla paikoilla.
Syömistapojen lisäksi emetofobia rajoittaa siitä kärsiviä monilla tavoilla. Monet naispuoliset emetofoobikot pelkäävät raskautta aamupahoinvoinnin ja muun raskauteen liittyvän oksentelun takia.
Tässä pari faktaa jotka varmasti kiinnostavat lapsia haluavaa nais-emetofoobikkoa: Lähes kaikki emetofoobikot jotka ovat äitejä ilmoittavat selvinneensä raskaudesta oksentamatta. Niin myös 23% ei-emetofoobikoista.Jotkut pysyvät täysin poissa lasten lähettyviltä koska lapset voivat sairastua pahoinvointiin useammin kuin aikuiset. Lähes kaikki emetofoobikot ilmoittavat olevansa kykenemättömiä hoitamaan lapsiaan tai muita perheenjäseniä kun he voivat pahoin. Eräs foobikko kertoi nukkuvansa ikkuna auki talvella tappaakseen uhkaavan viruksen. Jotkut eivät pysty ottamaan edes lemmikkejä, koska pelkäävät saavansa niiltä sairauksia.
Melkoisen moni emetofoobikko pelkää matkustamista, etenkin ulkomaille. Lähes kaikki emetofoobikot välttävät vesiteitse matkustamista; jotkut eivät suostu myöskään lentämään, ja osa pysyttelee poissa myös autoista. (Jotkut vaativat olla kuskina. Tämä on aiheellinen vaatimus, sillä kuskille on lähes mahdotonta tulla matkapahoinvointia.) Vain muutama emetofoobikko suostuu ikinä menemään huvipuiston laitteisiin.
Vaikkakin yleisempää lasten keskuudessa, myös aikuiset emetofoobikot usein omaavat taikauskoja oksennuksen "laukaisevasta tekijästä", tai peräjälkeisistä oksennuskerroista. Näihin taikauskoihin voi kuulua vältellä pyjamia joita pitivät päällä viimeksi oksentaessaan, tai jopa vältellä samanvärisiä pyjamia; kieltäytyä juomasta saman värisestä mukista josta joivat ennenkuin oksentivat, ahdistua viikonpäivästä tai kuukaudesta joka oli kun he viimeksi oksentivat, jopa unohtaen täysin miellyttävät muistot vuodesta jolloin he oksentivat, vältellä musiikkia joka oli suosittua siihen aikaan; jne. Jopa emetofobiset lapset jotka tekevät jotain näistä ymmärtävät että ne eivät oikeasti liity oksentamiseen. Tämä alleviivaa sitä kuinka (oman) logiikan vastaista fobia voi olla.
Monet emetofoobikot pidättäytyvät sosiaalisesta kanssakäymisestä tyystin, ja osa näistä on sitä mieltä että sosiaaliset rajoitukset ovat yksi ikävimmistä asioista tässä fobiassa. He pelkäävät mennä paikkoihin joissa saattaa olla humalaisia ihmisiä, joten välttävät bileitä, baareja ja muita tällaisia sosiaalisia tapahtumia. Monet pelkäävät mennä teatteriin, elokuviin, urheilutapahtumiin ja muihin yleisökokoontumisiin.
Emetofobia vaikuttaa myös työuraan, foobikon välttäessä ammatteja joissa on mielestään korkea riski nähdä oksentamista tai oksentaa, kuten sairaanhoito, armeija, opettaminen, laboratoriotyö, ilmailu tai avaruus.
K: Kuinka emetofoobikot saivat fobian?
V: Lähes jokaisen emetofobian pani alulle erityisen traumaattinen oksentamiskokemus lapsuudessa 6 ja 10 ikävuoden välillä. Suurimmassa osassa oksentaminen tapahtui yllättäen. Pelottavan lapsuuden emeettisen kokemuksen jälkeen, suurinosa foobikoista oli erittäin varovainen oksentamisen suhteen. Kun he kokivat sen uudelleen, kokemus oli jollain tavalla erittäin ahdistava ja pelottava. Joten he eivät koskaan kokeneet oksentamista normaalina toimenpiteenä. Jotkut emetofoobikot sanovat että heidän vanhempansa eivät auttaneet heitä kun he oksentivat lapsena, ja jotkut jopa sanovat vanhempiensa pakottaneen heidät oksentamaan. Kuitenkin moni emetofoobikko ei osaa yhtään sanoa mistä fobia sai alkunsa.
Monet sanovat että kyse on kontrollista. Jotkut sanovat emetofoobikkojen haluavan täydellistä kontrollia vartalostaan, tai että he kompensoivat tiettyä lapsena koettua kontrollin puutetta tilanteista. Jotkut asiantuntijat ovat sitä mieltä että lapsen vanhemmasta tai rakkaasta perheenjäsenestä eroonjoutumisen ahdistus on yksi tekijä emetofobiassa. Jotkut terapeutit, jotka eivät itse ole emetofoobikkoja, veikkaavat yhteyttä lapsuuden seksuaaliselle pahoinpitelylle. (Suurinosaa emetofoobikoista ei ole pahoinpidelty lapsena, ja jopa ne joita on, epäilevät asioiden yhteyttä.)
K: Miksi emetofoobikot pelkäävät oksentamista?
V: Monelle foobikolle oksentaminen on jotain vierasta ja tuntematonta. He ovat pitkälti kuin lapsi kolmen neljän vanhana jolla ei ole mitään muistikuvaa koskaan oksentamisesta. Monet lapset oksentelevat melko säännöllisesti lapsuudessaan; he oppivat ymmärtämään että se on melko tavallinen toimenpide heille ja muille ihmisille. Näin ei tapahdu emetofoobikoiden tapauksessa. He ovat ehkä oksentaneet pienenä, mutta eivät sitten tehneet sitä uudelleen ennen traumaattista kokemusta joka aiheutti fobian. He eivät koskaan oppineet että oksentaminen on normaali osa elämää. Tietenkään heille, se ei koskaan ollutkaan.
K: Mitä emetofoobikolle sitten tapahtuu kun he oksentavat?
V: Fakta joka saattaa tulla yllätyksenä monelle ei-foobikolle on että suurin osa emetofoobikoista oksentaa erittäin harvoin, tai ei koskaan. Emetofoobikko on henkilö, joka on todennäköisesti ollut autokolareissa useammin kuin oksentanut. Useimmat foobikot voivat laskea oksentamiskertansa yhden käden sormilla. Jotkut foobikot selviytyvät raskaudesta, synnytyksestä, umpisuolentulehduksesta ja sappirakon leikkauksista ilman ainuttakaan röyhtäystä. Silloinkin kun he oksentavat, heillä on yleensä vain yksi oksennuskohtaus sairautta kohti -- 52 prosenttia sanovat oksentavansa vain kerran -- kun taas ei-foobikoille on yleistä oksentaa useasti sairauden aikana. (Vain kolmasosa ei-foobikoista oksentaa tavallisesti vain kerran sairauden aikana.)
Lähiaikoina tehdyssä Internet-kyselyssä keskiverto ei-emetofoobikko sanoi oksentaneensa viimeksi viisi kuukautta sitten. Keskiverto emetofoobikko sanoi viimeksi oksentaneensa 12 ½ vuotta sitten! Koko elämässään, keskiverto ei-foobikko sanoi olleensa 23.5 kertaa sairaana niin että oksentivat. Keskiverto emetofoobikon luku oli 6.5. (Keskiverto ikä kummassakin ryhmässä oli 29.4.)
Jotkut foobikot sanovat että oksentavat pääasiassa siksi että kyllästyvät pahoinvointiin ja "antavat periksi" antaen itsensä oksentaa. Monet aikuiset emetofoobikot sanovat olleensa oksentamatta 10 vuotta, 20 vuotta tai enemmänkin. Foobikot jotka ovat oksentaneet sitten "laukaisevan kokemuksensa" yleensä sanovat että tajusivat oksentaessaan ettei se olekaan niin paha asia, mutta että alkoivat taas myöhemmin pelätä sitä entiseen tapaan -- usein jo samana päivänä.
Kokonainen kolmannes emetofoobikoista sanovat etteivät oksenna elleivät anna sen tapahtua. Vain 13 prosenttia ei-foobikoista voi sanoa samaa: 59 prosenttia heistä sanoo taistelevansa pahoinvointia vastaan mutta oksennus tulee silti. 28 prosenttia ei-foobikoista ei yritä estää pahoinvointia ollenkaan, kun taas vain 5 prosenttia emetofoobikoista ei yritä. Keskiverto ei-foobikko antaa itsensä oksentaa voituaan pahoin vain 21 minuuttia. Kukaan emetofoobikko ei ollut valmis "antamaan periksi" ennen kahta tuntia pahoinvointia, ja jotkut sanoivat olevansa valmiita kestämään pahaa oloa viisi päivää!
Vaikka eivät olekaan alttiita oksentamiselle, emetofoobikot voivat kehittää itselleen ahdistuksen ja jopa oikean pahoinvoinnin pelkästään näkemällä jollakin olevan vatsaongelmia. He alkavat panikoimaan pienestäkin vihjeestä että jollakin, jonka kanssa he hengittävät samaa ilmaa, on vatsaongelmia. He alkavat tarkkailla oireitaan, jotka tavallisesti ovat psykosomaattisia. Tämä yleensä johtaa paniikkikohtaukseen joka taas aiheuttaa lisää oikeata tai kuviteltua pahoinvointia.
Kaikkien emetofoobikoiden keskuudessa tavallinen ongelma on tunnistaa pahoinvointi normaaleista vatsan toiminnoista. Seuraavassa on listattuna joitain yleisiä vatsatuntemuksia. Kaikki niistä tuntuvat erilaiselta:
Emetofoobikko ei usein osaa erotella näitä tuntemuksia, ja luulee monia ei-emeettisiä tuntemuksia pahoinvoinniksi. Tämä on samankaltaista kuin jollakin joka ei osaa tunnistaa "harmittomia" yöllisiä ääniä äänistä joista tulisi huolestua, ja kärsii siten unettomuudesta. Monet emetofoobikot tiedostavat että se mitä he sanovat pahoinvoinniksi, ei ole samaa kuin se mitä muut ihmiset sanalla tarkoittavat. Huolimatta tästä tajuamisesta, mikä tapahtuu jollain tasolla lähes kaikilla emetofoobikoilla, he ahdistuvat siltikin normaaleista vatsatuntemuksistaan.
Lähiaikoina tehdyssä Internet-kyselyssä, keskiverto ei-foobikko sanoi tunteneensa pahoinvointia, silti oksentamatta, 15.6 kertaa vuodessa. Keskiverto emetofoobikko sanoi tunteneensa pahoinvointia oksentamatta 119 kertaa vuodessa! Tämä johtunee siitä että osa emetofoobikoista -- nämä ihmiset eivät juuri ikinä oksenna -- sanoi tunteneensa "pahoinvointia" päivittäin, tai jopa aivan jatkuvasti.
Mielenkiintoista on että 85 prosenttia emetofoobikoista sanoo oksentamisen olevan pahempi kohtalo kuin pahoinvointi, mutta 63 prosenttia ei-foobikoista sanoo pahoinvoinnin olevan pahempaa kuin oksentaminen.
K: Miksi emetofoobikot oksentavat niin harvoin?
V: Siihen ei ole selvää vastausta. Useimmat emetofoobikot omaavat erinomaiset taidot pahoinvoinnin taistelemisessa. Yleensä pahoinvoidessaan he vain menevät makuulle kunnes se menee ohi. Jotkut käyttävät pahoinvointilääkkeitä kuten Metopram tai Marzine. Toiset tietävät niksejä kuten jääpalojen imeskely. Monet yrittävät vahvistaa immuunijärjestelmäänsä vitamiineilla ja yrttilääkkeillä. Todennäköisin syy on kuitenkin tämä: Koska näillä henkilöillä alttius oksentamiseen lapsena on ollut pieni, on se sitä myös aikuisina.
Eri ihmiset kokevat sairaudet eri lailla. Jotkut jotka saavat vatsakalvontulehduksen (joskus virheellisesti "vatsaflunssa") tai ruokamyrkytyksen oksentavat. Toiset samaa sairastavat saavat vain ripulin. Emetofoobikot kuuluvat lähes poikkeuksetta jälkimmäiseen ryhmään. (Emetofoobikot eivät yleensä pelkää ripulia, vaan sen yhteyttä oksentamiseen.)
Keskiverto emetofoobikko oksentaa maksimissaan 3.6 kertaa yhden sairauden aikana. Keskiverto ei-foobikko 7.9 kertaa, eli yli tuplasti enemmän. Jos foobikoista luettaisiin pois yksi ainoa erittäin korkeamääräinen tapaus, luku emetofoobikoille olisi vain 2.8.
Oksentamisesta itsestään (katso: UKK oksentamisesta) voidaan johtaa teoria joka selittää miksi emetofoobikot eivät oksenna. Kun keho on valmis oksentamaan, täytyy vielä tapahtua tiettyjä hengitysliikkeitä ennenkuin oksentaminen on mahdollista. Emetofoobikot -- varsinkin teini-iän ohittaneet -- pystyvät yleensä hallitsemaan hengitystään niin hyvin että nämä viimeiset hengitysliikkeet eivät tapahdu, joten he pysyttelevät pahan olon viimeisessä vaiheessa kunnes viimein itse antautuvat ja oksentavat, tai kunnes heidän aivonsa luovuttavat oksentamisen vaatimisen, ja paha olo menee ohi itsestään.
K: Mitä keinoja on pahan olon hallintaan?
V: The Doctors Book of Home Remedies -kirjasta löytyy seuraavia ehdotuksia: Jauhetun inkiväärin nauttiminen, hiilihapottoman lämpimän 7-Up:in juominen, kevyiden hiilihydraattien syöminen: esim. voileipäkeksit tai paahtoleipä, pään paikoillaan pitäminen, huomion pois vieminen pahasta olosta tekemällä jotain, ranteen hermopistehieronta, ja joitakin ilman reseptiä saatavia valmisteita. (Kirja myös ehdottaa oksentamista, keinoa joka ei ole suosiossa emetofoobikoiden keskuudessa...)
K: Mitä pahaa emetofobiassa sitten on? Kuulostaa siltä kuin jotkut olisivat löytäneet keinon olla koskaan oksentamatta.
V: Ongelma on siinä että emetofobia syö paljon aikaa ja energiaa siitä kärsivältä. Emetofoobikko on jatkuvasti huolissaan siitä milloin seuraavaksi oksentaa. Tämä henkinen painolasti ei koskaan täysin unohdu emetofoobikolta. On hämmästyttävää että joku jolla ei ole ollut emeettistä kokemusta 20:een vuoteen ei silti voi nauttia ateriastaan koska pelkäävät oksentavansa. Useimmiten uskonnollisten emetofoobikoiden ensimmäisenä ja tärkeimpänä rukouksen aiheena on suoja pelkäämältään sairaudelta joka aiheuttaa pahan olon. Jotkut emetofoobikot sanovat sylkevänsä vessanpönttöön jokaisen käyttökerran jälkeen uhrilahjana "oksennusjumalille".
Useimmat foobikot saavat voimakkaita paniikkikohtauksia voidessaan pahoin, tai kuvitellessaan voivansa pahoin. Nämä paniikkikohtaukset ovat heille paljon ikävämpiä kuin oksentaminen on normaalille ihmiselle. Kuitenkaan oksentaminen ei tule kysymykseenkään.
Tämä kammo häiritsee koulutusta, työuraa, avioliittoa ja perhesuhteita. Monet foobikot jäävät pois koulusta tai töistä tarpeettomasti koska pelkäävät joko oksentavansa, tai altistuvansa ihmisille joilta voi saada oksennustaudin pöpöjä. Monet foobikot saavat ahdistus- tai paniikkikohtauksia kun ajattelevat olevan pienintäkin mahdollisuutta oksentaa. Nämä kohtaukset voivat olla erittäin vakavia. Kun emetofoobikko jää ulkopuolelle yllämainituista tilanteista, se voi johtaa muiden kammojen kehittymiseen, kuten agorafobiaan tai Sosiaalisten Tilanteiden Pelkoon, tai muihin terveysongelmiin kuten unettomuuteen. (Emetofoobikot usein ajattelevat oman kotinsa olevan ainoa turvallinen paikka olla, jos oksentamista ei voi estää. Tämä ajattelumalli johtaa eristyneisyyteen tai agorafobiaan.)
Emetofobia voi myös rajoittaa kaverisuhteita, kun foobikon kaverit eivät jaksa kestää henkilöä jonka pakkomielle oksentamiseen on aina läsnä. Kuten arvata saattaa, on parisuhteiden muodostaminenkin vähintään ongelmallista kun emetofoobikko ensi treffeillä kysyy toiselta "Oksennatko usein?".
Emetofobia voi myös johtaa huonoon ruokavalioon; joidenkin foobikoiden epätavallinen ruokavalio ei välttämättä ole tasapainoinen ja ravitseva; Koko ruokaympyrästä syöminen aiheuttaisi vain hitusen verran korkeamman riskin ruokamyrkytykseen, mutta olisi huomattavasti terveellisempää. Monet foobikot pidättäytyvät kaikesta ruoasta joka on koskaan aiheuttanut oksentamisen. Jotkut välttävät myös ruokaa jota he söivät ja oksentivat, vaikka eivät uskoisikaan ruoan olevan syy oksentamiseen.
Emetofoobikot ovat yleensä kyvyttömiä huolehtimaan sairaista perheenjäsenistään. Jotkut tuntevat syyllisyyttä siitä etteivät voi tukea lastaan oksennus sairauden aikana. Jotkut pelkäävät hämmentävänsä lapsen pään kun tuntuvat olevan enemmän huolissaan omasta pahasta olostaan kuin lapsen sairaudesta.
Eräs aikuinen nais-emetofoobikko kertoo liittyneensä purjehdusseuraan muiden ystävättäriensä mukana. Seura teki pitkiä purjehdusmatkoja vuosittain. Ensimmäisellä viikolla purjehdusmatkaansa, he kohtasivat myrsysäätä, ja nainen alkoi voida pahoin. Hän keskitti kaikki voimavaransa hallitakseen pahoinvointinsa, joka luonnollisestikin onnistui. Muut kuitenkin vihastuivat koska kannella olisi tarvittu kaikkien apua. Silloin vasta nainen uskalsi kertoa fobiastaan. Hänet erotettiin seurasta, ja seura otti käyttöön törkeän säännön että uudet tulokkaat joutuisivat oksentamaan toisten edessä ennen kuin heidät hyväksyttäisiin jäseniksi, jotta emetofoobikot eivät pääsisi sisään!
K: Voidaanko oksennuskammo parantaa?
V: Emetofobiaan ei ole yksinkertaista hoitokeinoa. Jotkut suosittelevat totuttautumista oksennukseen. Totuttautuminen huipentuu foobikon itse aiheuttaessa oksentamisensa. Tämä ei ole välttämättä paras vaihtoehto. Monet foobikot altistuvat jo muutenkin oksentamiselle (Yleensä heidän lapsensa. Sosiaalialan työntekijät altistuvat potilailleen, ja foobiset opettajat oppilailleen). Ja kuten yllä mainitaan, monet foobikot ovat oksentaneet sitten fobiansa kehittymisen, ja se ei parantanut heitä. (Monet foobikot ahdistuvat myös menettäessään 10 tai 20 vuoden oksentamattomuusennätyksensä.)
Useat psykiatrit määräävät lääkkeitä emetofoobikoille. Vaikkakin lääkitykset saattaa vähentää emetofobian oireita (paniikkikohtaukset jne.), tietoomme ei ole tullut ketään joka on parantunut niiden ansiosta. Lisäksi pillereillä on sivuvaikutuksensa, joihin joskus sisältyy myös tämä pelätty tapahtuma. Mielenkiintoista on että ylenpalttinen alkoholin nauttiminen, matkapahoinvointi, raskaus, ruokamyrkytys, ja itseaiheutettu oksetus ovat emetofoobikoilla harvinaisempia syitä oksentamiseen kuin ei-emetofoobikoilla. Lääkkeiden sivuvaikutukset taas ovat yleisempiä syitä.
Vaikkakaan itseaiheutettu oksentaminen ei kuulosta hyvältä vaihtoehdolta, tiedämme emetofoobikoita jotka ovat parantuneet tällä tavoin. Heidän tarinansa on kerrottu toisaalla tällä sivulla (toim. huom. Englanninkielisellä sivulla: täällä). Ero niiden välillä jotka oksentaminen on parantanut, ja joita ei ole parantanut näyttää olevan asenteesta kiinni. Parantuneet näyttävät olevan lähestyneet tulevaa oksentamista ennemminkin mahdollisuutena ylittää pelkonsa ja ahdistuksensa, kuin tapaturmana. Heidän esimerkkiään seuraten, emetofoobikko päättää vankasti että seuraavan kerran kun tuntevat (oikeaa) pahoinvointia, he antavat itsensä oksentaa. Kuten arvata saattaa, harva emetofoobikko tekee tämän päätöksen.
Seuraavaksi paras vaihtoehto emetofoobikoille on luultavasti asteittain palata niiden toimintojen piiriin joista sairautensa takia jättäytyvät paitsi. Tällä tavalla he pitävät oksentamisen pelkonsa, mutta se ei häiritse niin paljon heidän päivittäistä elämäänsä. Puhuminen toisille emetofoobikoille tuntuu auttavan tätä prosessia.
Toim. Huom. Tässä pari linkkiä foorumeille joilla on mahdollista puhua asiasta ymmärtäville
ihmisille:
www.Emetophobia.org - International Emetophobia Society
(englanniksi)
www.Tukirengas.net - Tarkoin moderoitu vertaistuki foorumi
mielenterveysongelmista kärsiville (suomeksi)
Koetapa tätä harjoitusta. Tee lista asioista joita pelkäät oksentamisvaaran takia. Tässä järjestyksetön lista (tee omasi):
Seuraavaksi koeta asettaa listan kohdat järjestykseen aloittaen vähiten oksennusvaaraa aiheuttavasta eniten pelottavaan asiaan. Tässä sama lista järjestettynä näin:
Yritä tehdä oman listasi ensimmäinen kohta. Sitten siirryt eteenpäin listalla. Ei ole tarpeen tehdä ihan kaikkea laatimallasi listalla. Voit esimerkiksi, ihan aiheestakin, päättää ettei ole tarpeen syödä raakaa kanaa voittaaksesi fobiasi.
Uusien harrastuksien, jotka eivät aiheuta ahdistusta oksentamisen pelosta, keksiminen on myös hyvä juttu. Mikä tahansa mikä vie ajatuksesi pois pelostasi auttaa.
K: Ketä nämä emetofoobikot ovat? Mitä tulisi tehdä jos kohtaan sellaisen?
V: Et varmaan tietäisi kun tapaisit sellaisen. Joskus jopa ihmisillä jotka asuvat sellaisen kanssa ei ole aavistustakaan.
Osa emetofoobikoista on erittäin salailevia. Jotkut pelkäävät että jos mainitsevat oksentamattomuutensa, se "kiroaa" heidät. Osa pelkää olevansa haavoittuvassa asevamassa jos paljastavat kammonsa. On enemmän kuin todennäköistä että jos joku tunnustaa sinulle olevansa emetofoobikko, on se perheenjäsenesi tai elämänkumppanisi. (Vain muutama emetofoobikko sanoo että kaikki jotka tuntevat hänet tietävät sairaudesta.) Koeta tukea ja ymmärtää. Yritä ymmärtää hänen pelkonsa, mutta älä yritä puhua hänelle järkeä siitä. Paremmin menee kun siedät vain hänen oikkujaan kuin että pakottaisit hänet tekemään asiat sinun tavallasi. Hänellä on ollut kammo pitkän aikaa. Hän saattaa päättää että sietää paremmin kammoaan elämässään kuin sinua.
Ketä he sitten ovat? Selvästikin naiset kärsivät emetofobiasta enemmän kuin miehet. Tämä käy ilmi jopa epätieteellisen Internet kyselyn tuloksista. Ei-foobikot jotka vastasivat kyselyyn olivat vain hieman todennäköisemmin naisia (59 prosenttia). 83 prosenttia emetofoobikoista jotka vastasivat kyselyyn olivat naisia. Internetin emetofobiafoorumit ovat myös pääasiassa naisvaltaisia yhteisöjä. Nämä statistiikat korostuvat entisestään kun otetaan huomioon kuinka miesvaltainen Internet ylipäätään vieläkin on.
Kyselyyn vastasivat emetofoobikot jokaisesta maanosasta paitsi etelänavalta (joka ei ole edes
vaihtoehtona listassa). Heitä tavataan kaiken värisinä ja kaikista elämäntilanteista. Vanhin
kyselyyn vastannut emetofoobikko oli 55 vuotias, tosin tiedetään vanhempiakin olevan. Amerikkalainen
kansanmusiikki artisti Joan Baez, näyttelijä Denise Richards ja Today show -juontaja Matt
Lauer ovat julkisesti myöntäneet emetofobiansa.
K: Minun pitäisi osallistua risteilylle, mutta pelkään kauheasti! Mitä jos vain sanoisin heille että pelkään vettä!
V: Tästä voidaankin johtaa kysymys: Miksi on hyväksyttävämpää pelätä vettä kuin oksentamista?
Vastaus on monimutkainen. On helpompi manipuloida ihmistä jos tietää hänen sairastavan emetofobiaa, kuin esimerkiksi korkeita paikkoja. Emetofoobikot pelkäävät että joku yrittää saada heidät oksentamaan, joko yrittäessään "parantaa" heidät, tai ihan vain ilkeyttään. (Jos joku näin tekee on hän mielestämme läpeensä paha ihminen!) Emetofobiasta kertominen johtaa myös epäilemättä keskusteluun toisten oksennuskokemuksista, johon emetofoobikko ei halua missään nimessä osallistua, lukuunottamatta heidän kykyään voittaa kerskumiskisa oksentamattomuudellaan.
K: Ovatko emetofoobikot muuten terveitä mieleltään?
V: Useimmilla heistä ei ole mitään muuta mielenterveysongelmaa. Pienellä vähemmistöllä emetofobia esiintyy osana isompaa mielensairauskokonaisuutta.
K: Kulkeeko emetofobia suvussa?
V: Tiedetään hyvin että kaikki fobiat saattavat kulkea suvussa. Ehkäpä periytyvää on vain taipumus johonkin fobiaan, ja emetofoobikolla fobian kohteeksi vain sattui osumaan oksentaminen. Ympäristön vaikutus emetofobiaan on vielä yleisempää. Monet emetofoobikot sanovat että vanhempien tukemattomuus lapsuuden oksennuskohtauksien aikana suisti heidät fobiaan. Ei olisi yllättävää ettei emetofoobinen vanhempi pysty lohduttamaan oksentavaa lastaan, joka taas edesauttaa myös lasta kehittämään tämän fobian. Toisaalta, useimpien emetofoobikoiden veljet, siskot, vanhemmat tai lapset eivät ole emetofoobisia.
K: Lapseni ei tunnu pelkäävän oksentamista, mutta hän on kauhuissaan että joku koulussa aikoo oksentaa. Onko tämä emetofobiaa?
V: Toisten oksentamisen pelkääminen ei tarkasti ottaen ole emetofobiaa, mutta kuvailemasi tilanne herättää kysymyksiä. Lapsi joka pelkää toisten oksentavan selvästikin pelkää myös itse tekevänsä niin. Epäilemättä hän tuo emetofobiansa esiin näin koska silloin se ei kohdistu häneen itseensä vaan johonkin muuhun. Olisi hyvä idea kysellä häneltä lisää selvittääkseen onko hänellä emetofobia.
K: Kuinka varmistun että lapsellani todella on emetofobia?
V: No, olet lukenut jo näin pitkälle, ehkä se on merkki? 
Tässä joitakin emetofobian aikaisia tunnusmerkkejä, suhteellisessa tärkeysjärjestyksessä aloittaen tärkeimmästä:
Vältä antamasta närästyslääkkeitä lapselle. Ne toimivat vain närästykseen, jota melko harvoin esiintyy lapsilla. Niiden käyttäminen placebo-efektin saamiseksi vain ruokkii lapsen kyvyttömyyttä erottaa "normaalit" vatsatuntemukset (ne jotka eivät johda oksentamiseen) oikeasta pahoinvoinnista.
Voi myös auttaa käyttää jotain muuta sanaa oksennuksesta tai oksentamisesta kuin mitä lapsi on
tottunut käyttämään. (Onneksi synonyymejä kyllä löytyy! )
Lapsi on voinut liittää ikävän viittauksen siihen sanaan jota käyttävät. Sanan vaihtaminen johonkin
toiseen voi katkaista tämän ikävän viittauksen. (Lisää kielestä myöhemmin.)
Muistathan myös että nirsous ruoan suhteen on myös yleinen piirre lapsissa (ja aikuisissa!). Lapsi joka on nirso syömään muttei ilmennä mitään yllämainituista oireista ei todennäköisesti ole emetofoobikko.
K: Luin yllä olevan listan, ja olen melko varma että lapseni on emetofoobikko. Mitä minun tulisi tehdä?
V: Ensimmäinen askel on olla käymättä keskustelua emetofobiasta lapsen kanssa. Muista, että heidän emetofobiansa juontuu pitkälti yllättävästä oksennuskohtauksesta, joka oli jollain tavalla isku myös heidän itsetunnolleen. Tämän kertominen lapselle voi hyvinkin johtaa kieltämöön ja tehdä ongelmasta paljon vaikeamman ratkaista.
Olisi hyödyllistä ujuttaa johonkin keskusteluun että sinäkään et pidä oksentamisesta. Voitte sitten keskustella miten oksentamista voi välttää maalaisjärjellisin konstein. (Löydät paljon vinkkejä UKK Oksentamisesta). Varo silti ettet aiheuta heille pakkomielteitä käsien pesemisestä, ruoan turvallisuudesta jne. Tavoitteenasi on palauttaa heidän luottamuksensa siihen että sinä olet heidän rinnallaan ja autat heitä välttämään oksentamista.
On myös hyödyllistä muistuttaa että vaikka viruksia jotka aiheuttavat oksentamista liikkuu ulkona jatkuvasti, ne tarttuvat ihmisiin erittäin harvoin. (Aikuiset emetofoobikot: Muistakaa tekin tämä!)
K: Eikö heidän vain pitäisi oksentaa useammin? Mitä jos järjestäisin niin että he oksentaisivat?
Ei, Ei ja EI! Mikään ei ole tuhoisampaa emetofoobikon ja hänen läheisensä suhteelle. Osa (ei silti useimmat) aikuisista emetofoobikoista sanoo kehittäneensä emetofobian juuri koska heidän vanhempansa pakottivat heidät oksentamaan jossain vaiheessa. On jopa aikuisia emetofoobikkoja joiden tila huononi entisestään kun joku yritti "parantaa" heitä tartuttamalla heihin taudin tai muuten saamalla heidät oksentamaan.
Kun -- tai siis jos -- lapsi joutuu tilanteeseen jossa hänen todella tulisi oksentaa, ei kannata patistaa häntä siihen. Voisit ehdottaa että oksentaminen helpottaisi oloa välittömästi, kun taas pahoinvointi kestäisi/on jo kestänyt tunteja. Jos lapsi ei reagoi tähän, ei ole mitään hyötyä sanoa enempää. Jos painostat häntä tässä vaiheessa, se saattaa vauhdittaa emetofobiaa ja heidän turhautumistaan sinuun.
Katso asian valoisaa puolta -- Lapsesi sentään oppii hyödyllisiä päättäväisyyden,
pitkäpinnaisuuden, kehonhallinnan jne. oppeja jotka voivat tulla hyödyksi
myöhemmin!
Voisit keskustella lapsesi kanssa tapahtumasta, kun hän on taas palautunut normaalitilaan. Jos lapsi oksensi jokatapauksessa, voisit huomauttaa hänelle kuinka pitkään hän turhaan pitkitti kärsimystään, ja kysyä häneltä olisiko hänellä ollut parempi olo jos hän olisi oksentanut aiemmin.
Vanhempien ja muidenkin tulisi välttää asian vähättelyä, sillä emetofoobikolle oksentaminen ei ole verrattavissa matikan läksyihin, roskien viemiseen tai edes hammaslääkärikäyntiin. Emetofoobikoille oksentaminen tuntuu epäonnistumiselta, kun he ovat niin pitkään, jopa vuosia, pidättäytyneet siitä. Heistä myös tuntuu että ovat häpäisseet suunsa (tai muun ruumiinsa) aineella jota jopa kovahermoisimmat pitävät ällöttävänä. Muista kertoa että sinäkin välttelet oksentamista, etkä nauti siitä siitä että pääset tekemään sen.
K: On sietämätöntä että melkein jokaisessa elokuvassa nykyään on oksennuskohtauksia. Onko mitään keinoa selvittää näitä etukäteen?
V: Hyvä kysymys! On olemassa nettisivu nimeltä ScreenIt! jolta löytyy yksityiskohtaista tietoa (englanniksi) melkein jokaisen elokuvan sisällöstä. Etsi jokin elokuva sivustolta, ja katso kohtaa "Blood/Gore" (Väkivaltaiset tai hyvän maun vastaiset kohtaukset). Jos elokuvassa on mitään oksentamista, se listataan tässä osiossa. Tässä esimerkiksi pätkä elokuvasta Riding in Cars with Boys - Miehet elämässäni, pääosissa Drew Barrymore:
Näemme kun Ray oksentaa sängylle aiheutuen heroiiniaddiktiosta.
Elokuvalle löytyy yleensä tiedot jo samana viikonloppuna kun se tulee teatteriin. Muista toki että jos luet läpi koko sivun jollekin elokuvalle, pilaat yleensä yllätykset juonessa. Lue ainoastaan "Blood/Gore" kappale.
K: Onko emetofobiasta mitään hyötyä?
V: Emetofoobikot ovat luultavasti keskimääräisesti terveempiä, johtuen siitä kuinka uutterasti he näkevät vaivaa oksentamisen estämiseen. Monet emetofoobikot ovat erittäin varovaisia alkoholin kanssa, ja on hyvin pieni todennäköisyys että heistä tulee alkoholisteja.
K: Huomasin että käytät paljon sanaa "oksennus". Etkö tiedä että sanalle on paljon synonyymejä!?
V: Kyllä, niitä on paljonkin. Käytämme kliinistä "oksennus" sanaa koska se on vähiten tuomitseva, ja koska sanan sanominen voi auttaa emetofoobikkoa. Monilla emetofoobikoilla on epämukavia mielleyhtymiä joistain sanan kiertoilmauksista, vaikkakin useimmat emetofoobikot käyttävät juuri kiertoilmaisuja.
Me olemme ottaneet sen kannan että kiertoilmaisut vain ruokkivat sen asian pelkoa, jota ne kuvaavat. Siksi emme käytä lyhenteitä tai kiertoilmaisuja tässä UKK:ssa.
K: Miten emetofoobikot voivat saada apua?
Aina voi kääntyä ammattiavun, erityisesti fobioihin erikoistuneen, puoleen. Näin kannattaa tehdä erityisesti jos fobiaan liittyy masennusta, vakavaa ahdistusta tai muita vakavia oireita. Jotkut ovat päässeet "normaalin" elämän makuun lääkityksellä, toiset taas eivät sitä edes tarvitse. (Joillakin se ei edes auta).
Internetistä löytyy myös tukiryhmiä ja keskusteluita aiheen tiimoilta, vaikkakaan tämä ei korvaa ammattiapua. On myös olemassa monia e-mail postituslistoja. Vieraile www.emetophobia.net sivustolla oppiaksesi lisää näistä.
Jotkut foobikot eivät halua puhua oksentamisesta ollenkaan, koska pelkäävät taikauskoisesti että siitä puhuminen saa sen tapahtumaan. (Monet emetofoobikot voivat todistaa päinvastaista.) Heidän täytyy ymmärtää että oksentamisesta puhuminen voi huomattavasti helpottaa heidän ahdistustaan siitä. Auttaa myös tietää ettei ole yksin.
Suosittelen lämpimästi että emetofoobikot lukevat tämän UKK:n, vaikka moneen kertaan, opiskellen aiheesta. (On myös hyvä antaa kopio UKK:sta ammattiauttajalle joka tarvitsee lisätietoa auttaakseen.) Foobikot jotka haluavat lisätietoa, ja mietoa turruttamisterapiaa, voisivat aloittaa lukemalla UKK Oksentamisesta.
K: Mikä on emetofobian DSM-IV tautiluokittelukoodi?
V: 300.29
"Nothing is to be feared. It is only to be understood."
--Mme. Marie Curie
Suurin osa tiedoista on lähtöisin kirjoittajan omakohtaisesta kokemuksesta, ja niiden emetofoobikoiden kokemuksista joiden kanssa hän on, Internetissä ja tosielämässä, keskustellut.
Nugent, Nancy, "How To Get Along with Your Stomach: A Complete Guide to the Prevention and Treatment of Stomach Distress," Boston: Little, Brown, 1978. ISBN 0-316-64146-5.
Tkac, Deborah, editor, "The Doctors Book of Home Remedies: Thousands of Tips and Techniques Anyone Can Use To Heal Everyday Health Problems," Emmaus, Pa.: Rodale Press, 1990. ISBN 0-87857-873-0. [Especially of interest are these chapters: Nausea, Vomiting, Phobias and Fears, Food Poisoning, Morning Sickness, Motion Sickness.]
Kirchheimer, Sid, "The Doctors Book of Home Remedies II: Over 1200 New Doctor- Tested Tips and Techniques Anyone Can Use To Heal Hundreds of Everyday Health Problems," Emmaus, Pa.: Rodale Press, 1993. ISBN 0-87596-158-4.